Ei siinä mitään, niitä saa tuoda yksi/hlö ja kolmehan meitä oli. Yritin vaan paniikissa saada niitä jotenkin mahtumaan käsilaukkuuni kun bussiemäntä tuli viittoilemaan meitä takaisin autoon. Siellä ei siis ollutkaan tarkoitus pysähtyä pidempään. (Ja itse asiassa ostos tuli ihan tarpeeseen, sillä Pietarista ja Moskovasta on tosi hankala löytää tupakkaa.)
Ajoimme kymmenen minuuttia ja pysähdyimme huoltamolle, jossa oli kahvila. Siellä kuski ja bussiemäntä kävivät tauolla. Meiltä meni kuskin aikailmoitukset ihan ohi, joten vahdin tarkkaan että olemme kyydissä ajoissa.
Ja sitten alkoi paahtaminen kohti Pietaria. En tiedä nopeusrajoituksista mutta kuskimme (nuori, kalju, tatuoitu, pelottavan näköinen jotenkin hurmaava mies) paineli niin rekkojen kuin henkilöautojenkin ohi.
Bussiväki oli kovin hiljaista, joten yritin hiukan minäkin nukkua. Heräsin siihen että pää poukkoili ikkunaan. Kyseessä ei ollut pomppuinen tie, vaan kuski ohitteli renkaat oikeanpuoleisella kaistalla, jossa oli vaimennustöyssyjä. Oli toki pomppujakin, mutta tie Pietariin oli paremmassa kunnossa kuin mitä kuullut tai lukenut.
Melkein koko matka oli vain metsää tien reunoilla. Näin ikkunasta muutaman kukkaseppeleasetelman liikenneonnettomuuden uhrien muistoksi, yhdessä oli auton ovi kukkien vieressä... Suomessa kai tuollaiset asetelmat vietäisiin hyvin äkkiä pois.
Hieman ennen Pietaria tuli pari tietullia, joissa meni hetki. Kaupunkiin saapuessamme ruuhka oli melkoinen, keskustaan kesti yli puoli tuntia.
Hiukan jännitti, minne meidät jätettäisiin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mama ja tyttäret ilahtuvat kommenteistasi.