Kyllä. Da. Tämä on Moskova.
Hostellista piti heti suihkujen ja syömisten jälkeen lähteä katselemaan kaupunkia. Kartan mukaan kävelyä vain suoraan eteenpäin ja päätyisimme Punaiselle torille. Lähin metroasema oli Kremlin toisella puolella.
Ei ollut ihan vielä tuon metropolin koko (eikä kartan mittasuhteet) hahmottuneet, joten siis kävelimme. Ja kävelimme. Trollikoita meni ohi, mutta ruuhka pelotti. Kremlin muurit ja Vasilijeskin basilika näkyivät jo, mutta vielä piti ylittää silta.
Niin, tosiaan. Moskovan keskustassa on iso joki, onneksi. Muutoin 30 asteen helle olisi ollut typerryttävää, ellei peräti tuuperruttavaa. Jälkeenpäin mittailin kartalta, että matka oli vajaa kaksi kilometriä. Paahtavassa helteessä yömatkustamisen jälkeen se tuntui paljon pidemmältä.
Nyt vasta oikeastaan uskoin, että olimme Moskovassa, kun omin silmin näin Kremlin tornit ja ne Venäjän kaikkein tunnetuimmat kirkonkupolit.
Sen verran myöhään (alkuillasta tosin) oltiin, että kirkkokin taisi jo olla kiinni. Istuskeltiin hetkonen Kremlin muurien kupeessa ja lueskeltiin alueen historiasta. Punainen tori löytyi vähän kuin vahingossa, käveltiin sinne takakautta. Siellä oli olo kuin elokuvan kulisseissa.
Leninin mausoleumi oli jo suljettu, mietin että seuraavana päivänä siellä ehkä voisi käydä. Ehkä. Melko friikiltä tuntuu koko ajatus muumiosta, mutta ehkä juuri siksi se pitäisi nähdä.
Siinä vaiheessa alkoi jo niin paljon uuvuttaa ja nälkäkin jo oli, että Moskovan kuuluisin tavaratalo GUM päätettiin jättää toiseen kertaan. Suunnistimme metrolle ja syömään hostellin liepeille.
Puoli kymmeneltä aamulla havahduin kännykän hälytykseen ja herättelin tyttäret. Mielestäni junan ikkunoista näkyi jo Moskovan esikaupunkeja. Ilmoitettu saapumisaikamme oli klo 10.20 ja jos jokin Venäjällä toimii, niin se on rautatiet.
Ja metro (paitsi ruuhka-aikaan Pietarissa keskustan asemat ovat kiinni. Tai jos sattuu jotain, kuten Moskovassa kävi. Niistä myöhemmin).
Tasan ilmoitettuun aikaan pysähdyimme juna-asemalle. Mitään kuulutuksia ei tullut, eikä konduktöörit sanoneet yhtään mitään.
Miettimme hetken, että onko tämä nyt oikea paikka.
Ikkunasta katsottuna olisimme voineet olla vaikka Oulunkylän tai Pasilan asemalla. Junamme oli paikallisjuna, joka jäi jollekin sivuraiteelle.
En nyt silti kehdannut kysyä keneltäkään, että onko tämä nyt Moskova ;) Ainakaan siltä kiukkuiselta konduktööriltä.
Otimme riskin, tavaramme ja kävelimme junasta laiturille, koska emme halunneet jonnekin minne lie juna olikaan menossa.
Jossain kaukana pilkotti kyltti Mosc**. Ehkä. Ja juna jatkaisi matkaansa vasta 40 minuutin päästä. Pakko se oli uskoa, että Moskovassa ollaan. Oli ihan epätodellinen tunne, olin niiiin monta vuotta haaveillut matkasta tänne.
Raahasimme itsemme ja tavaramme asenatunneliin, jossa oli ihan vaikka mitä. Ensin tietenkin nälkäisinä bongasimme ihanat blini-pikaruokapaikat sekä perunapaikka Kroshka Kartoshkan, josta saa täytettyjä uuniperunoita, tyttärien suosikki. Kahvia piti saada ihan ensimmäisenä, menimme hampurilaispaikkaan nimeltään JW (?).
Sitten piti nostaa käteistä. Kysyimme jätskinmyyjältä pankkiautomaattia, saimme pitkän selostuksen, josta ymmärsin vain osan. Myyjä hidasti hiukan puhettaan, kun kerroin olevani Suomesta.
Pietarissa sentään pärjäsin, tervetuloa Moskovaan!
Automaatti löytyi, mutta ei toiminut. Eikä toinen eikä kolmas. Siis emme saaneet niitä toimimaan. Lopulta löysimme automaatin, jossa oli debit-credit -tarrat.
Hostelli piti maksaa käteisellä, joten yritin nostaa isoja summia. Ei toimi. Lopulta tajusin, että pitää nostaa max. 5000 ruplaa (n. 100 €) kerralllaan. Siinä sitten taottiin. Hostellimaksut ja käteiset, joita ei oltu uskallettu yöjunaan ottaa mukaan. Vaikka kyllähän siellä alapunkan alla olevassa laatikossa kaikki olisi säilynyt.
Kurssi oli huonompi kuin rajalla ja pankki otti joka nostosta melkein vitosen. Näin jälkiviisaana pitää vain todeta, että eurot kannattaa nostaa mukaan Suomessa ja vaihtaa rupliin Venäjällä. En tosin kovin monessa paikassa kysellyt, käykö kortti mutta uskoisin silti käteisen olevan toimivampi vaihtoehto. Melko monessa paikassa.
Tyttäret söivät uuniperunat lempipaikassaan, ja lähdimme suunnistamaan kohti hostellia.
Metrokarttaa meillä ei vielä ollut mutta tyttärillä oli netistä otetut selkeät ohjeet, miltä linjalta piti vaihtaa minnekin. Ja onneksi oli, sillä myöhemmin kävi ilmi, että lyhimmältä näyttävä metroreitti ei ole suinkaan aina ole se nopein.
Hostelli oli keskusta-alueella, lähimmälle metroasemalle oli runsaat sata metriä. Ihanteellinen sijainti Moskovassa.
