Maailman parasta balettia

Huoh ja toinen huokaus. Nyt se on nähty. Joutsenlampi Venäjällä, maailman parasta balettia.

Ei tosin Moskovassa, vaan lokakuussa Pietarissa, Mihailovskyn teatterissa. Siellä ei ole eri hintoja turisteille ja paikallisille kuten Marinskissa, ja muutenkin yllätyin lipun edullisuudesta. 3000 ruplaa, verkkopankin kautta maksettuna noin 63 euroa.

Esitys oli henkeäsalpaavan upea. Itku meinasi päästä joka kerta kun Odette/Odile tuli lavalle.

La fouette -pyörähdyksiä en malttanut laskea, mutta yleisön reaktioista päätellen niitä oli juuri ne 32.

Ja sitten taas näitä kulttuurieroja. Kohta, jossa prinssin äiti saa kuulla poikansa tuskasta. Suomen versiossa kuningatar vain painaa päänsä alas ja kohottaa kätensä otsalleen.

Mihailovsky-teatterin verisossa  kuningatar-äiti (tietenkin) pyörtyy hoviväkensä käsivarsille ;)

Haaveena seuraavaksi Joutsenlampi Marinski-teatterissa...

(Kuvat Mihailovsky-teatterin sivuilta.)

Kyllä! Moskovassa ollaan!

Kyllä. Da. Tämä on Moskova.

Hostellista piti heti suihkujen ja syömisten jälkeen lähteä katselemaan kaupunkia. Kartan mukaan kävelyä vain suoraan eteenpäin ja päätyisimme Punaiselle torille. Lähin metroasema oli Kremlin toisella puolella.

Ei ollut ihan vielä tuon metropolin koko (eikä kartan mittasuhteet) hahmottuneet, joten siis kävelimme. Ja kävelimme. Trollikoita meni ohi, mutta ruuhka pelotti. Kremlin muurit ja Vasilijeskin basilika näkyivät jo, mutta vielä piti ylittää silta.

Niin, tosiaan. Moskovan keskustassa on iso joki, onneksi. Muutoin 30 asteen helle olisi ollut typerryttävää, ellei peräti tuuperruttavaa. Jälkeenpäin mittailin kartalta, että matka oli vajaa kaksi kilometriä. Paahtavassa helteessä yömatkustamisen jälkeen se tuntui paljon pidemmältä.

Nyt vasta oikeastaan uskoin, että olimme Moskovassa, kun omin silmin näin Kremlin tornit ja ne Venäjän kaikkein tunnetuimmat kirkonkupolit.

Sen verran myöhään (alkuillasta tosin) oltiin, että kirkkokin taisi jo olla kiinni. Istuskeltiin hetkonen Kremlin muurien kupeessa ja lueskeltiin alueen historiasta. Punainen tori löytyi vähän kuin vahingossa, käveltiin sinne takakautta. Siellä oli olo kuin elokuvan kulisseissa.

Leninin mausoleumi oli jo suljettu, mietin että seuraavana päivänä siellä ehkä voisi käydä. Ehkä. Melko friikiltä tuntuu koko ajatus muumiosta, mutta ehkä juuri siksi se pitäisi nähdä.

Siinä vaiheessa alkoi jo niin paljon uuvuttaa ja nälkäkin jo oli, että Moskovan kuuluisin tavaratalo GUM päätettiin jättää toiseen kertaan. Suunnistimme metrolle ja syömään hostellin liepeille.

Izvinite? Nytkö ollaan Moskovassa?

Puoli kymmeneltä aamulla havahduin kännykän hälytykseen ja herättelin tyttäret. Mielestäni junan ikkunoista näkyi jo Moskovan esikaupunkeja. Ilmoitettu saapumisaikamme oli klo 10.20 ja jos jokin Venäjällä toimii, niin se on rautatiet. 

Ja metro (paitsi ruuhka-aikaan Pietarissa keskustan asemat ovat kiinni. Tai jos sattuu jotain, kuten Moskovassa kävi. Niistä myöhemmin).

Tasan ilmoitettuun aikaan pysähdyimme juna-asemalle. Mitään kuulutuksia ei tullut, eikä konduktöörit sanoneet yhtään mitään.
Miettimme hetken, että onko tämä nyt oikea paikka. 

Ikkunasta katsottuna olisimme voineet olla vaikka Oulunkylän tai Pasilan asemalla. Junamme oli paikallisjuna, joka jäi jollekin sivuraiteelle.




En nyt silti kehdannut kysyä keneltäkään, että onko tämä nyt Moskova ;) Ainakaan siltä kiukkuiselta konduktööriltä.

Otimme riskin, tavaramme ja kävelimme junasta laiturille, koska emme halunneet jonnekin minne lie juna olikaan menossa. 
Jossain kaukana pilkotti kyltti Mosc**.  Ehkä. Ja juna jatkaisi matkaansa vasta 40 minuutin päästä. Pakko se oli uskoa, että Moskovassa ollaan. Oli ihan epätodellinen tunne, olin niiiin  monta vuotta haaveillut matkasta tänne.

Raahasimme itsemme ja tavaramme asenatunneliin, jossa oli ihan vaikka mitä. Ensin tietenkin nälkäisinä bongasimme ihanat blini-pikaruokapaikat sekä perunapaikka Kroshka Kartoshkan, josta saa täytettyjä uuniperunoita, tyttärien suosikki. Kahvia piti saada ihan ensimmäisenä, menimme hampurilaispaikkaan nimeltään JW (?).

Sitten piti nostaa käteistä. Kysyimme jätskinmyyjältä pankkiautomaattia, saimme pitkän selostuksen, josta ymmärsin vain osan. Myyjä hidasti hiukan puhettaan, kun kerroin olevani Suomesta.

Pietarissa sentään pärjäsin, tervetuloa Moskovaan! 

Automaatti löytyi, mutta ei toiminut. Eikä toinen eikä kolmas. Siis emme saaneet niitä toimimaan. Lopulta löysimme automaatin, jossa oli debit-credit -tarrat.

Hostelli piti maksaa käteisellä, joten yritin nostaa isoja summia. Ei toimi. Lopulta tajusin, että pitää nostaa max. 5000 ruplaa (n. 100 €)  kerralllaan. Siinä sitten taottiin. Hostellimaksut ja käteiset, joita ei oltu uskallettu yöjunaan ottaa mukaan. Vaikka kyllähän siellä alapunkan alla olevassa laatikossa kaikki olisi säilynyt.

Kurssi oli huonompi kuin rajalla ja pankki otti joka nostosta melkein vitosen. Näin jälkiviisaana pitää vain todeta, että eurot kannattaa nostaa mukaan Suomessa ja vaihtaa rupliin Venäjällä. En tosin kovin monessa paikassa kysellyt, käykö kortti mutta uskoisin silti käteisen olevan toimivampi vaihtoehto. Melko monessa paikassa.

Tyttäret söivät uuniperunat lempipaikassaan, ja lähdimme suunnistamaan kohti hostellia. 

Metrokarttaa meillä ei vielä ollut mutta tyttärillä oli netistä otetut selkeät ohjeet, miltä linjalta piti vaihtaa minnekin. Ja onneksi oli, sillä myöhemmin kävi ilmi, että lyhimmältä näyttävä metroreitti ei ole suinkaan aina ole se nopein.

Hostelli oli keskusta-alueella, lähimmälle metroasemalle oli runsaat sata metriä. Ihanteellinen sijainti Moskovassa.

Juna kolkutteli kohti Moskovaa

Lippujen tarkastamisen jälkeen kävimme pitkäksemme, kellohan oli jo jotain kaksi yöllä tai enemmänkin. 

Junassa oli kuuma, onneksi ikkunan yläosa oli auki. Tyttäret vilvoittelivat hetken yläpedeillään pää lähes ulkona ikkunasta. Vauhdin kiihtyessä tuuli yltyi, ikkunan eteen sai vedettyä ylhäältä alas paksun, nahkamaisen verhon.

Uni tuli yllättävän nopeasti junan kolkottaessa ja heiluessa melko vapaasti. Matkapahoinvoinnista kärsiville en voi tätä suositella, mutta me kolme pidimme siitä.

Juna pysähteli matkan varrella, välillä asemilla, välillä päästääkseen nopeammat ohi. Ja näihin aina heräsi. Mitä? Miksi keinunta  ja kolina loppui? Ai jaa, toinen juna meni ohi niin että vaunu heilahteli.

Aamuyöllä yritin saada yläikkunaa kiinni, kun tuuli viileni. Mutta en vain keksinyt miten. Aamulla vasta selvisi, että isoa kahvaa (kuvassa oikeassa ylänurkassa) pitää nostaa ylöspäin kovalla voimalla. Ei se mitään, viereisen alapunkan tyttö oli maastoutunut peiton alle päätään myöten, ja minulle tuulenvire sopi hyvin.

Pietarista Moskovaan löytyy monia eri vaihtoehtoja nopeista ja kalliista pikajunista valitsemaamme hitaaseen halppisversioon. Ihan hyvä oli tämäkin juna oli, pidin. Sopi reissumme luonteeseen.

Yö junassa kohti Moskovaa

Junassa meillä oli kaksi yläsänkyä ja yksi alasänky, niillä oli patjat rullalla ja tyyny. Liinavaatteet oli erillisissä paketeissaan sänkyjen päädyissä.

Samassa looshissa meidän kanssamme oli tyttärien ikäinen nuori, hiljainen tyttö. Laitoimme lakanat peteihimme ja söimme eväät ennen junan lähtöä. Taisimme olla melko meluisa ilmestys hössöttäessämme (uusia ja outoja) asioita, paikalliset joko vain istuivat tai torkkuivat naamallaan sellainen sunnuntai-ilme.

(Eli se niistä tarinoista, joissa paikalliset tulevat juttelemaan ja jakamaan eväitään. Tai sitten olimme väärässä junassa ;)

Juna lähti, ja liput tarkastettiin vielä kerran. Tiukka junavirkailija katsoi lipun ensin (vara)tyttäreltä, joka ei puhu lainkaan venäjää. Osoitteli lippua tiukkana ja puhua pulputti. Kääntyi sitten minun puoleeni.

En ymmärtänyt sanaakaan nopeasta puhetulvasta, ja sain suustani vain hämmentyneen Ja ne panimaju. 

Onneksi vieressä oleva nainen kertoi (kyllästyneesti, huonolla) englannilla, että meidän pitää maksaa liinavaatteista 116 ruplaa. Ei hätää.

Paitsi että olin työntämässä turhautuneelle junavirkailijalle 160 ruplaa. Sixteen ja sixty kuulostavat venäläisen sanomana aivan samalta ;) Me kaikki kolme kuulimme sen väärin... Pitää vielä harjoitella tätä kielitaitoa.

Alapunkka nousi ylös, ja sen alla oli tila matkatavaroille, joten niistä ei ollut huolta.

Olin lukenut kauhutarinoita junien vessoista, joissa lattioilla lilluu vaikka mitä, mutta samanlainen se oli kuin vanhemmissa suomalaisissa pikajunissa. Ei nyt niin hirveän mukava, mutta ihan käytettävä.

Yöjunalla Moskovaan! Moskovaan!

Kolme päivää Pietarissa ja matkamme jatkui Moskovaan! Moskovaan!

Junamme lähti klo 1.40 Moskovan asemalta. Ihan turhaan olimme miettineet, saammeko jotain evästä mukaan, asema on auki koko yön. Sieltä löytyi sekä pikaruokapaikkoja että 24/7 auki oleva ruokakauppa (jossa kävi vain käteinen).

Netistä tulostetut lippumme piti käydä vaihtamassa oikeisiin lippuihin, lippukassan/automaatin löytäminen kesti hetken. Tyttäret seikkailivat lippujonossa, minä odotin tavaroiden kanssa. Ja ihmettelin kun junamme ei ollutkaan menossa Moskovaan. Ainakaan aseman taulujen mukaan.

Tytär alkoi miettiä, olemmeko lainkaan oikealla asemalla. Matkalippu kädessä yritin kysyä asiaa asemavirkailijalta. Hermostuksissani unohdin taas kaiken venäjänkielen taitoni ja yritin vain ymmärtää mitä hän ystävällisesti ja perusteellisesti minulle selitti. Sen verran sain vihdoin kysyttyä, että lähteehän junamme juuri tältä asemalta. Da.

Hyvä. Junan pääteasema vaan ei ollut Moskova, se jatkoi vielä siitä eteenpäin.

Kuulutukset alkoivat jo puoli tuntia ennen junan lähtöä. Ne ymmärsin (siinä tyttäriä odotelllessa): juna 467 lähtee 30 minuutin päästä raiteelta seitsemän. Neitokaiset saapuivat ruokaostoksiltaan varttia ennen junan lähtöä, ja sitten olikin jo melkein kiire. Laiturille seitsemän.

Junan vaunut alkoivat numerosta 14, meidän vaunumme oli nro 5. Hetken jo mietin, että kävellenkö tässä mennään Moskovaan ;)

Junanvaunun edessä seisoi kaksi virallisen näköistä virkailijaa, joille piti näyttää sekä lippu että passi. Molemmat dokumentit katsottiin tarkkaan ja hartaasti, tiukka nyökkäys ja paikan numero  ilmoitettiin venäjäksi. 

Saimme siis luvan astua junaan.

Sabvej ja Kofe hauz

Jaksaa aina vaan naurattaa tämä venäläisten tapa kirjoittaa englanninkieliset sanat ja brändit juuri niin kuin he lausuvat ne.

Bisnes lanz ja boijfrend vielä menee, mutta Sabvej (сабвэй)?

Entäs Kofe hauz tai Makdonalds?

Mäkkärin listoilta löytyy Ajs ti, Tsisburger sekä Koka-Kola Lajt. Hihhihii...

Pietarista (ainakin keskustasta) löytyy useampia ruokapaikkoja, joissa menu on myös englanniksi. Ei tietenkää kaikissa.

Meille oli suositeltu pientä Nevskin varrella olevaa pubia, joten suuntasimme sinne lounaalle. Ruokalistat tuotiin, kaikki venäjäksi.

– Mä en ymmärrä näistä kirjaintakaan! puhahti toinen tyttäristä ja pamautti menun kiinni.
– Ja mä en JAKSA nyt alkaa tavata näitä, tuhahti nälkäinen toinen.

Lupasin kyllä auttaa, mutta lopulta toiselle tyttäristä tuli pizza Маргарита ja toiselle pasta Карбонара. Vai olisiko ollut Бологнесе. Itse uskalsin ottaa kuhaa puolalaisittain, vaikka en ihan kaikista ainesosista saanutkaan selvää. Hyvää oli, suosittelen.

Ai niin. Olisin ottanut kalakeittoa, mutta listalta löytyi vain uha pa-finski, eli suomalaisittain...

Miten trolleibussissa maksetaan?

Venäläinen turistibussi jätti meidät lähelle Moskovan asemaa ja Nevski Prospektia. Siinä se nyt oli. Asema, josta pääsee Moskovaan. Mutta ei vielä. Ensin jokunen päivä Pietarissa.

Hostellimme oli Moika-joen varrella, Nevskin poikkikadulla. Tarkempaa suunnistamis-suunnitelmaa emme olleet tehneet, koska emme tienneet minne pikkubussi meidät jättää.  Takapenkin venäläismies auttoi mielellään, ja kyydissä ollut vanhempi rouva pyysi meitä seuraamaan. 
Emme vielä tohtineet, piti ensin imaista ensivaikutelmat Pietarista. Monta trolleibussia kuulemma menisi Moikalle.

Kävelimme hetken Nevskiä, kun tyttärelle soitettiin. Joku puhui venäjää, joten hän työnsi luurin minulle. Linja pätki, kieli vaihteli, mutta kyseessä oli hostellimme emäntä, joka kyseli saapumisaikaamme. Piti siis hieman kiirehtiä (kello oli jo noin kahdeksan illalla paikallista eli Moskovan aikaa).

Emme tienneet, miten trolleibussissa maksetaan, mutta pikku opaskirjanen auttoi. Autoissa on rahastaja.

Hyppäsimme kyytiin, ja siellähän se rahastajamies kulki täpötäydessä bussissa. Hinnoista meillä ei ollut mitään tietoa. Tytär sanoi tri bileti ja työnsi 200 ruplaa miehen kouraan. Rahastaja tutki seteleitä hetken ihmeissään ja antoi sitten ison kasan ruplia takaisin. Yksi matka maksoi 25 ruplaa.

Hostelli löytyi helposti, oli mukava ja siisti.

Ja tämä jaksaa aina vaan naurattaa.... Nyt ollaan Venäjällä!

Vihdoinkin Venäjällä

Heti rajan jälkeen pysähdyimme jonkun huoltoasemalta näyttävän eteen, jossa luki rahanvaihto. Kurssi näytti hyvältä (46,8), joten menimme toisen tyttären kanssa sinne. Minun oli tarkoitus ostaa kolme askia tupakkaa, myyjä työnsi minulle kolme  kartonkia!

Ei siinä mitään, niitä saa tuoda yksi/hlö ja kolmehan meitä oli. Yritin vaan paniikissa saada niitä jotenkin mahtumaan käsilaukkuuni kun bussiemäntä tuli viittoilemaan meitä takaisin autoon.  Siellä ei siis ollutkaan tarkoitus pysähtyä pidempään. (Ja itse asiassa ostos tuli ihan tarpeeseen, sillä Pietarista ja Moskovasta on tosi hankala löytää tupakkaa.)

Ajoimme kymmenen minuuttia ja pysähdyimme huoltamolle, jossa oli kahvila. Siellä kuski ja bussiemäntä kävivät tauolla. Meiltä meni kuskin aikailmoitukset ihan ohi, joten vahdin tarkkaan että olemme kyydissä ajoissa.

Ja sitten alkoi paahtaminen kohti Pietaria. En tiedä nopeusrajoituksista mutta kuskimme (nuori, kalju, tatuoitu, pelottavan näköinen jotenkin hurmaava mies)  paineli niin rekkojen kuin henkilöautojenkin ohi.

Bussiväki oli kovin hiljaista, joten yritin hiukan minäkin nukkua. Heräsin siihen että pää poukkoili ikkunaan. Kyseessä ei ollut pomppuinen tie, vaan kuski ohitteli renkaat oikeanpuoleisella kaistalla, jossa oli vaimennustöyssyjä. Oli toki pomppujakin, mutta tie Pietariin oli paremmassa kunnossa kuin mitä kuullut tai lukenut.

Melkein koko matka oli vain metsää tien reunoilla. Näin ikkunasta muutaman kukkaseppeleasetelman liikenneonnettomuuden uhrien muistoksi, yhdessä oli auton ovi kukkien vieressä... Suomessa kai tuollaiset asetelmat vietäisiin hyvin äkkiä pois.

Hieman ennen Pietaria tuli pari tietullia, joissa meni hetki. Kaupunkiin saapuessamme ruuhka oli melkoinen, keskustaan kesti yli puoli tuntia.

Hiukan jännitti, minne meidät jätettäisiin....

Rajalla

Vajaan kolmen ja puolen tunnin jälkeen olimme Vaalimaan raja-asemalla. Autot ajoivat kahdessa jonossa tarkastuskopin luokse, ja matkustajat kävivät näyttämässä viisuminsa. Suomen puolella kaikki meni nopeasti.

Sitten kuski antoi meille maahantulolomakkeet täytettäviksi. Kutsujaa pähkäillessä meni tovi, vaikka se luki viisuminsa. Skentravel. Matkatoimisto. Bussiemäntä yritti auttaa, samoin avulias venäläismies, joka nukkui suurimman osan matkasta takapenkillä. Silloin kun ei syönyt eväitään.

Venäjän puolella tullimiehet käskivät ottamaan matkatavarat mukaan tarkastukseen. Matkustajat huokaisivat kovaäänisesti, joten näin ei ilmeisesti aina käy.

Venäjän tullivirkailijat ovat jäätäviä.
- Jäätävyys nousee täällä ihan uudelle tasolle, totesi tytär.

Hengissä selvittiin silti, ilman psyykkisiä vaurioita. Rajalla meni kokonaisuudessaan vain tunti.

Vihdoinkin Venäjällä!

Venäläisellä pikkubussilla Pietariin

Jännitti aivan valtavasti kun sitten pitikin jo lähteä matkaan. Treffasimme tyttöjen kanssa Finnkinon edessä, bussit löytyivät pienen etsimisen jälkeen Autotalon kulmilta, kahvila Charlottan edestä.

Lähestyimme pikkubussia ja sieltä käveli meitä vastaan ystävällinen nainen papereita käsissään.
- Pietariin? Hän kysyi englanniksi ja minä aivan samaan aikaan samaa venäjäksi.
Olin jännittänyt kielen puhumista niin paljon, että pakkohan harjoiteltu lause oli töksäyttää ulos suusta.

Kävi ilmi ettei autoemäntämme osannut juurikaan englantia, joten hän oli oikein tyytyväinen. Ja minä yritin selvitä parhaani mukaan. Onneksi tytär osaa numerot (ja minä sanat hih, eikun siis) minua paremmin.

Matka maksoi 20 euroa tai 800 ruplaa (16, 85 €).

Auto oli noin 20-paikkainen minibussi, melkein täynnä. Meille osoitettiin rinnakkaiset paikat 2+1. Jalkatilaa oli niukasti, koska paikkamme oli renkaiden päällä ja seuraava penkki melko lähellä. Ihan mukava silti.

Autoemäntämme Natasha keräsi passit matkarekisteriä varten, ja matkaan päästiin noin klo 11.05. Kävimme vielä hakemassa matkustajan kyytiin sekä Etelä-satamasta että Katajanokalta. Siinä vaiheessa bussimme tavaratila oli jo niin täynnä, että osa laukuista piti ottaa sisätiloihin.

Loviisan jälkeen klo 12.40 pysähdyimme Disa's fish -nimisessä tehtaanmyymälässä.
- 10 minuuttia, kuulutti kuski.
Seisahdus kesti 25 minuuttia. Venäläiseen tyyliin.

Pian oltaisiin rajalla.

Nopea vastaus hostellista

Myöhäinen saapuminen Pietariin mietitytti tuossa aiemmin, mutta ei hätää ainakaan näillä näkymin.

Laitoimme hostelliin meilin, jossa kerroimme tulevamme myöhemmin. Englanniksi ja varmuuden varoiksi myös venäjäksi (joten kuten).

Vastaus tuli melkein heti:

Thank you for the info 
We will wait for you 
BR 

Hienoa!!!

P.S.
En tiedä kannattiko käyttää tuntia viestin venäjäntämiseen, ainakin paluuviestissä Luukku-meilini oli muuttanut kyrilliset kirjaimet koodiksi ;)

#1087;ривет. 
я заказывала триместныи номер 10/13 июль. мы будем 

Aikataulut Moskovan aikaa

"Junien aikatauluissa pitää huomioida se, että ne ovat kaikki Moskovan aikaa. Jos olet matkalla Itskurskiin ja saapumisaika on klo 4, oikeasti olet perillä klo 12."

Saapumisaika. Entäs lähtöaika? Onko nekin Moskovan aikaa?

Paljonko on Moskovan ja Pietarin aikaero?

Milloin junamme Pietarista Moskovaan lähtee oikeasti?

P.S.
Viisumit tulivat, haettiin ne naapurin kanssa. 
Olisi saattanut olla helpompaa  laittaa viisumihakemukset matkatoimiston kautta.

Irtiottoa viisumipaniikista

Onneksi loman alkajaisiksi oli vuosittainen telttailureissu saaristoon. Siellä jos missä viisumipaniikit unohtuivat.

Suomessa alkoi kesä vihdoin, ja me lähdemme Moskovaan. Heinäkuussa. Miksi?
No siksi.
Koska Pietarista lähtee sinne juna.

Ja Venäjälle ei sitten oteta näin paljon tavaraa mukaan ;)

Viisumipaniikki vol.3 – pikana vai kirjattuna?

Perjantaina piti hakemus olla toimistolla, maanantaina klo 10.32 tuli viesti:

Hei,
emme ole saaneet vielä teidän viisumipapereita.
T. SVS

Mitämitämitä? Maanantainahan niiden piti olla jo konsulaatissa.
Postissa torstaina sanottiin että "pitäisi olla huomenna perillä". Eipä olleet. 

Valintana oli kirjattuna tai pikana. Passit. Olisi kai sitten pitänyt laittaa pikana.

Laitoin maanantaina illalla paniikissa viestiä Lappeenrantaan. Hakemus oli kuulemma tullut perille, ja viisumit pikana meillä kaksi päivää ennen lähtöä.

Ehkä.

Viisumipaniikki vol. 2

Vatsassa oli solmu ja kädet tärisivät kun soitin Suomi-Venäjä-seuran Helsingin aluetoimistoon. Pelotti, mitä siellä sanotaan, tyssääkö matka tähän. 

Ihan turhaan jännitin. 

Viisumin toimitusaikatauluista neuvottiin soittamaan Lappeenrannan toimistoon, sieltä osattaisiin sanoa tarkat päivät.

Muihin kysymyksiini sain vastauksen:
- Passin numero tarkoittaa lukusarjaa muotoa AB123456, ei sitä pidempää rimssua.
- Neuvostoliitossa käynnit voi mainita, mutta ei ole pakko.

Virkailija purskahti nauruun, kun kerroin kahtena (puolikkaana) kappaleena olevasta vakuutustodistuksestani. Totesi sitten, että kelpaa kyllä teipattuna, mutta viisumia ei sitten kannata repiä...

Lappeenrannan toimistosta sanottiin, että jos laitan hakemukset tulemaan vielä samana päivänä pikana, niin viisumit on meillä kaksi päivää ennen matkaa. Ei mikään kiire siis. Huhhuh. Kirje tulee postiennakkona postitoimistoon.

Puhelun jälkeen iski uusi paniikki.
Postiennakkona? Ja kirjattuna?

Miten ihmeessä minä sen sieltä lunastan ilman henkkareita? Ajokortti on voimassa juu, mutta pahvinen repailenen ja kuva yli 20 vuoden takaa. Periaatteessa riittävä, mutta ei kelvannut Sokoksen myyjätädille muutama vuosi sitten kun kortteja vielä höylättiin.

- Mama, älä tärise, ota ihan chillisti, sanoi tytär, joka oli tullut tuomaan passiaan ja allekirjoittamaan viisumihakemuksen.

Soitto uudestaan Lappeenrantaan ja ihana virkailija keksi ratkaisun: kirje lähetetään jonkun tutun nimellä, joka voi sen sitten lunastaa!

Naapuri pääsi töistä neljältä, soitin minuutin yli ja varmistin, että hän on kirjeen tullessa kaupungissa. On. Hakemus lähti eteenpäin puoli viisi. (Kirjattuna mutta ei pikana. Ei voi olla molempia. Pitäisi olla seuraavana päivänä perillä, sanottiin postista.)

Voiko nyt jo huokaista helpotuksesta?

Viisumipaniikki

Kertaviisumin saaminen kestää yhdeksän arkipäivää, pikaviisumin kuusi. Siis ARKIpäivää. Tietenkin.
Kaksitoista arkipäivää ennen lähtöä iski aivan totaalinen viisumipaniikki. Tajusin, että hakemukset pitää seuraavana päivänä laittaa eteenpäin.

Ja sitten luulin hukanneeni vakuutustodistukseni. Kirjekuori löytyi, katsoin sen sisään, se oli tyhjä. Siispä revin sen kahtia.

Hetken päästä katsoin kuoreen uudestaan ja siellähän se oli. Vakuutustodistus. Kahtena kappaleena. Kahtena puolikkaana kappaleena! Eieieieiei!

Etanapostissa en ehdi saada enää uutta, kelpaakohan meilitse lähetetty? Vai voisiko todistuksen teipata? Pitää soittaa Suomi-Venäjä-seuran toimistoon ja selvittää. Huomenna.

Ja seuraava panicpanicpanic. Olin varannut matkan Tallinnaan mietittämättä yhtään, että meidän ainoat henkilötodistuksemme, passit on viisumitoimistossa. Onhan minulla voimassaoleva ajokortti, mutta se on vaaleanpunainen ja pahvinen ja repaleinen, ei ole kelvannut edes Sokoksen myyjä-tädille.

Toki Tallinnaan voi lähteä ilman henkkareita, kunhan ei hukkaa lippuja. 

Tytär lähetti kissakuvan. Rauhoitu, Mama.

Viisumihakemus

Nyt on siis majoitus varattu ja junaliput tilattu. Sitten vielä sen tärkeimmän palapelin kokoaminen, eli viisumin hakeminen. Lähtöön runsas kaksi viikkoa aikaa.

Monta juttua pitää muistaa. Suomi-Venäjä-seuran sivuilta löytyi onneksi hyvät ohjeet, ja siitä se sitten lähti:

Passin pitää olla voimassa 6 kk matkan jälkeen, check.
Onneksi meidän kaikkien passit olivat menneet viime vuonna vanhoiksi, ja ne oli pitänyt uusia. Eli tästä ei siis huolta.

- Vakuutuksesta pitää olla vakuutustodistus, check. Onnistui puhelinsoitolla.
- Viisumikuvat eivät saa olla yli 6 kk vanhoja, check. Uudet otettu.
- Venäjälle pitää olla kutsu, check. Hoitui seuran kautta. Myös matkatoimiston.

Tiesimme kyllä jo etukäteen, miten hankalaa viisumilomakkeen täyttäminen on. Siis jos sen tekee ihan itse. 
Onhan siihen ohjeita ja siitä selviää hengissä, mutta silti! 

Ihan yllättäviä juttuja ja kysymyksiä tulee sitäkin lomaketta täyttäessä vastaan:

Oletko käynyt aiemmin Venäjällä? Jos, niin milloin?
Öööh. Kävin Neuvostoliitossa vuonna -88. Lasketaanko se? Varmuuden vuoksi pitää klikata kyllä.
Edellisen käyntisi saapumis- ja lähtöpäivät. 
Eiiih! Ei tuollaisia voi muistaa.

Soitto äidille. Ja vastaus tuli kymmenen minuttin päästä, hyvä äiti!

Esitäytin samalla myös tyttärien lomakkeet, ne voi onneksi tallentaa ja palata lisäämään tietoja. Toinen on käynyt Pietarissa aiemmin, ja ihme kyllä, vanha viisumi löytyi jostain kaappien kätköistä.

Voi Venäjän rautatiet!

Majoitukset on hankittu, nyt pitäisi päästä Pietarista Moskovaan ja takaisin.

Junia lähtee noin tunnin välein, hinta vaihtelee alle kolmestakympistä reilusti yli sataan euroon. Ja matka-aika alle neljästä yli yhdeksään tuntiin.

Mukana on kaksi opiskelijaa, joten budjetti on sen mukainen. Vaihtoehtoja ovat kupe ja plashkartnii, eli junanhytti tai looshit ilman ovia. Plashkartnii ei haittaa, niissä on tunnelmaa. Blogeista löydettiin tieto, että liput kannattaa ostaa ajoissa, jotta ei joudu käytäväpaikoille.

Junaliput tulevat myyntiin 45 vuorokautta ennen lähtöä, asemaltakin niitä saattaa saada, mutta halusimme varmuuden vuoksi ostaa liput netistä. Osoite oikeaan paikkaan löytyi VR:n sivuilta.

Niin oli hankala löytää sopivaa junaa, että nyt ei enää riittänyt Facebookin ryhmächatti, vaan sovimme tyttärien kanssa tapaamisen ihan livenä. 

Ja sitten mietittiin ja suunniteltiin. 
Ja mietittiin ja suunniteltiin. 

Lopulta päädyttiin siihen, että on ihan ok lähteä klo 1.20 yöllä Pietarista Moskovaan. Vaikka kellään meistä ei ole minkäänlaista tietoa öisistä juna-asemista Venäjällä. Pientä jännitystä siis.

Varaussivulla on välillä sekaisin englantia ja venäjää, auttaa jos osaa edes kyrilliset kirjaimet. Ja ostovaiheessa kysellään taas passin numerot.

Liput tulivat pdf-tiedostoina meiliin.

Huhhuh. Nyt tätä ei kai voi enää perua? Viisumi pitää vielä hankkia...

PS.
Kyllä Lenin-setää pitää käydä katsomassa Kremlissä, melko friikkiä touhua... 
Tytär huusi Uhhh, eiii!

Majoitus Pietarissa ja Moskovassa

Hostelli? Kyllä. Dormi? Ei.
Ei ainakaan enää minun ikäiselleni. Nuorille ihan ok varmasti.

Mitenköhän loogista on aloittaa matkan varaukset majapaikoilla? Ehkä on, ne kuitenkin maksetaan vasta paikanpäällä. Ja ikäväähän se olisi, jos matkat on ostettu mutta yöpaikkoja ei. Vaikka tuskin sekään ongelma olisi, aina keksii jotain, uskoisin.

Hostelleja löytyi hyvin, ja päätökset tehtiin reissutiimin kesken Face-chatilla. Tytär etsi vaihtoehtoja, minä kommentoin ja toiselle, (sille vara)tyttärelle maailmanmatkaajana kävi kaikki. Tärkeintä oli itse asiassa sijainti: ei liian kaukana tai ainakin lähellä metroasemaa.

(Moskovan hostellin keittiötilat, tässä on tyyliä.)

(Ja Pietarin.)

Ja ei dormiin eli yhteishuoneeseen. Kolmen hengen huonetta on vaikea saada, minua vähän vieläkin epäilyttää, että sinne meidän huoneeseemme Pietarissa saattaa joku vielä tulla.

Jännitysmomenttina vielä myöhäinen saapumisaika Pietariin. Hostellissa ei ole respaa, miten ihmeessä saamme ketään paikalle illalla antamaan meille avaimet? Meiliä pitää laittaa, kolmesti ja myös venäjäksi.

Tai siis totta kai joku tulee, mutta milloin?

PS.
Pietariin on avattu Fabergé-museo, siellä pitää käydä.

Melko monta liikkuvaa osaa

En lähde sun kanssa marraskuussa Pietariin, koska en halua talvella Moskovaan! sanoi tytär joskus minulle.

Siis mitä?
Moskovassa on mannerilmasto eli kesällä kuumaa ja talvella kylmää.
Mutta Pietarissa ei ole. Eli siis mitä? 

Pietarissa on asema, josta lähtee juna Moskovaan. Sitä.
Siis ei ainakaan talvella Pietariin.

(Kuvassa käyttökelpoisia sanontoja sisältävä opus. Pakkohan tuo oli hankkia.)

Rooman-matkan jälkeen tytär ehdotti, että voitaisiin vihdoin ja viimein lähteä Venäjälle. Vähän niin kuin kielimatkalle. Kieliopit on suurin piirtein päässä, mutta suu ei oikein aukene, koska ei ole ketään kenen kanssa harjoitella. Mukaan halusi lähteä myös tyttären ystävätär, joka on monen vuoden ajan reissanut meidän kanssamme. Vara-tytär.

Nopeimmin ja vaivattomimmin Pietariin pääsee tietenkin Allegrolla. Jos budjettia ei tarvitse miettiä, niin mikäs siinä. Hinnat vaihtelevat noin viidenkympin ja yli satasen välillä, riippuen lähtöajasta.

Kahden opiskelija-tyttären kanssa pitää matkata edullsesti, joten suunnitelmissa on mennä Pietariin venäläisen turistibussin kyydissä. Ne lähtevät klo 11 Tennispalatsilta ja hinta on noin 20 €. Varasuunnitelmana piti olla klo 12 lähtevä suomalainen bussi, mutta se lähteekin vasta klo 14...

Pietarissa muutama päivä, sitten junalla Moskovaan ja siellä muutama päivä.

Viisumit, bussi, majoitus, juna, majoitus, juna, juna, huh.

Melko monta liikkuvaa osaa.
Liian monta, melkeinpä.