Lippujen tarkastamisen jälkeen kävimme pitkäksemme, kellohan oli jo jotain kaksi yöllä tai enemmänkin.
Junassa oli kuuma, onneksi ikkunan yläosa oli auki. Tyttäret vilvoittelivat hetken yläpedeillään pää lähes ulkona ikkunasta. Vauhdin kiihtyessä tuuli yltyi, ikkunan eteen sai vedettyä ylhäältä alas paksun, nahkamaisen verhon.
Uni tuli yllättävän nopeasti junan kolkottaessa ja heiluessa melko vapaasti. Matkapahoinvoinnista kärsiville en voi tätä suositella, mutta me kolme pidimme siitä.
Juna pysähteli matkan varrella, välillä asemilla, välillä päästääkseen nopeammat ohi. Ja näihin aina heräsi. Mitä? Miksi keinunta ja kolina loppui? Ai jaa, toinen juna meni ohi niin että vaunu heilahteli.
Aamuyöllä yritin saada yläikkunaa kiinni, kun tuuli viileni. Mutta en vain keksinyt miten. Aamulla vasta selvisi, että isoa kahvaa (kuvassa oikeassa ylänurkassa) pitää nostaa ylöspäin kovalla voimalla. Ei se mitään, viereisen alapunkan tyttö oli maastoutunut peiton alle päätään myöten, ja minulle tuulenvire sopi hyvin.
Pietarista Moskovaan löytyy monia eri vaihtoehtoja nopeista ja kalliista pikajunista valitsemaamme hitaaseen halppisversioon. Ihan hyvä oli tämäkin juna oli, pidin. Sopi reissumme luonteeseen.
Junassa meillä oli kaksi yläsänkyä ja yksi alasänky, niillä oli patjat rullalla ja tyyny. Liinavaatteet oli erillisissä paketeissaan sänkyjen päädyissä.
Samassa looshissa meidän kanssamme oli tyttärien ikäinen nuori, hiljainen tyttö. Laitoimme lakanat peteihimme ja söimme eväät ennen junan lähtöä. Taisimme olla melko meluisa ilmestys hössöttäessämme (uusia ja outoja) asioita, paikalliset joko vain istuivat tai torkkuivat naamallaan sellainen sunnuntai-ilme.
(Eli se niistä tarinoista, joissa paikalliset tulevat juttelemaan ja jakamaan eväitään. Tai sitten olimme väärässä junassa ;)
Juna lähti, ja liput tarkastettiin vielä kerran. Tiukka junavirkailija katsoi lipun ensin (vara)tyttäreltä, joka ei puhu lainkaan venäjää. Osoitteli lippua tiukkana ja puhua pulputti. Kääntyi sitten minun puoleeni.
En ymmärtänyt sanaakaan nopeasta puhetulvasta, ja sain suustani vain hämmentyneen Ja ne panimaju.
Onneksi vieressä oleva nainen kertoi (kyllästyneesti, huonolla) englannilla, että meidän pitää maksaa liinavaatteista 116 ruplaa. Ei hätää.
Paitsi että olin työntämässä turhautuneelle junavirkailijalle 160 ruplaa. Sixteen ja sixty kuulostavat venäläisen sanomana aivan samalta ;) Me kaikki kolme kuulimme sen väärin... Pitää vielä harjoitella tätä kielitaitoa.
Alapunkka nousi ylös, ja sen alla oli tila matkatavaroille, joten niistä ei ollut huolta.
Olin lukenut kauhutarinoita junien vessoista, joissa lattioilla lilluu vaikka mitä, mutta samanlainen se oli kuin vanhemmissa suomalaisissa pikajunissa. Ei nyt niin hirveän mukava, mutta ihan käytettävä.
Kolme päivää Pietarissa ja matkamme jatkui Moskovaan! Moskovaan!
Junamme lähti klo 1.40 Moskovan asemalta. Ihan turhaan olimme miettineet, saammeko jotain evästä mukaan, asema on auki koko yön. Sieltä löytyi sekä pikaruokapaikkoja että 24/7 auki oleva ruokakauppa (jossa kävi vain käteinen).
Netistä tulostetut lippumme piti käydä vaihtamassa oikeisiin lippuihin, lippukassan/automaatin löytäminen kesti hetken. Tyttäret seikkailivat lippujonossa, minä odotin tavaroiden kanssa. Ja ihmettelin kun junamme ei ollutkaan menossa Moskovaan. Ainakaan aseman taulujen mukaan.
Tytär alkoi miettiä, olemmeko lainkaan oikealla asemalla. Matkalippu kädessä yritin kysyä asiaa asemavirkailijalta. Hermostuksissani unohdin taas kaiken venäjänkielen taitoni ja yritin vain ymmärtää mitä hän ystävällisesti ja perusteellisesti minulle selitti. Sen verran sain vihdoin kysyttyä, että lähteehän junamme juuri tältä asemalta. Da.
Hyvä. Junan pääteasema vaan ei ollut Moskova, se jatkoi vielä siitä eteenpäin.
Kuulutukset alkoivat jo puoli tuntia ennen junan lähtöä. Ne ymmärsin (siinä tyttäriä odotelllessa): juna 467 lähtee 30 minuutin päästä raiteelta seitsemän. Neitokaiset saapuivat ruokaostoksiltaan varttia ennen junan lähtöä, ja sitten olikin jo melkein kiire. Laiturille seitsemän.
Junan vaunut alkoivat numerosta 14, meidän vaunumme oli nro 5. Hetken jo mietin, että kävellenkö tässä mennään Moskovaan ;)
Junanvaunun edessä seisoi kaksi virallisen näköistä virkailijaa, joille piti näyttää sekä lippu että passi. Molemmat dokumentit katsottiin tarkkaan ja hartaasti, tiukka nyökkäys ja paikan numero ilmoitettiin venäjäksi.
Saimme siis luvan astua junaan.
Jaksaa aina vaan naurattaa tämä venäläisten tapa kirjoittaa englanninkieliset sanat ja brändit juuri niin kuin he lausuvat ne.
Bisnes lanz ja boijfrend vielä menee, mutta Sabvej (сабвэй)?
Entäs Kofe hauz tai Makdonalds?
Mäkkärin listoilta löytyy Ajs ti, Tsisburger sekä Koka-Kola Lajt. Hihhihii...
Pietarista (ainakin keskustasta) löytyy useampia ruokapaikkoja, joissa menu on myös englanniksi. Ei tietenkää kaikissa.
Meille oli suositeltu pientä Nevskin varrella olevaa pubia, joten suuntasimme sinne lounaalle. Ruokalistat tuotiin, kaikki venäjäksi.
– Mä en ymmärrä näistä kirjaintakaan! puhahti toinen tyttäristä ja pamautti menun kiinni.
– Ja mä en JAKSA nyt alkaa tavata näitä, tuhahti nälkäinen toinen.
Lupasin kyllä auttaa, mutta lopulta toiselle tyttäristä tuli pizza Маргарита ja toiselle pasta Карбонара. Vai olisiko ollut Бологнесе. Itse uskalsin ottaa kuhaa puolalaisittain, vaikka en ihan kaikista ainesosista saanutkaan selvää. Hyvää oli, suosittelen.
Ai niin. Olisin ottanut kalakeittoa, mutta listalta löytyi vain uha pa-finski, eli suomalaisittain...
Venäläinen turistibussi jätti meidät lähelle Moskovan asemaa ja Nevski Prospektia. Siinä se nyt oli. Asema, josta pääsee Moskovaan. Mutta ei vielä. Ensin jokunen päivä Pietarissa.
Hostellimme oli Moika-joen varrella, Nevskin poikkikadulla. Tarkempaa suunnistamis-suunnitelmaa emme olleet tehneet, koska emme tienneet minne pikkubussi meidät jättää. Takapenkin venäläismies auttoi mielellään, ja kyydissä ollut vanhempi rouva pyysi meitä seuraamaan.
Emme vielä tohtineet, piti ensin imaista ensivaikutelmat Pietarista. Monta trolleibussia kuulemma menisi Moikalle.
Kävelimme hetken Nevskiä, kun tyttärelle soitettiin. Joku puhui venäjää, joten hän työnsi luurin minulle. Linja pätki, kieli vaihteli, mutta kyseessä oli hostellimme emäntä, joka kyseli saapumisaikaamme. Piti siis hieman kiirehtiä (kello oli jo noin kahdeksan illalla paikallista eli Moskovan aikaa).
Emme tienneet, miten trolleibussissa maksetaan, mutta pikku opaskirjanen auttoi. Autoissa on rahastaja.
Hyppäsimme kyytiin, ja siellähän se rahastajamies kulki täpötäydessä bussissa. Hinnoista meillä ei ollut mitään tietoa. Tytär sanoi tri bileti ja työnsi 200 ruplaa miehen kouraan. Rahastaja tutki seteleitä hetken ihmeissään ja antoi sitten ison kasan ruplia takaisin. Yksi matka maksoi 25 ruplaa.
Hostelli löytyi helposti, oli mukava ja siisti.
Ja tämä jaksaa aina vaan naurattaa.... Nyt ollaan Venäjällä!
Heti rajan jälkeen pysähdyimme jonkun huoltoasemalta näyttävän eteen, jossa luki rahanvaihto. Kurssi näytti hyvältä (46,8), joten menimme toisen tyttären kanssa sinne. Minun oli tarkoitus ostaa kolme askia tupakkaa, myyjä työnsi minulle kolme kartonkia!
Ei siinä mitään, niitä saa tuoda yksi/hlö ja kolmehan meitä oli. Yritin vaan paniikissa saada niitä jotenkin mahtumaan käsilaukkuuni kun bussiemäntä tuli viittoilemaan meitä takaisin autoon. Siellä ei siis ollutkaan tarkoitus pysähtyä pidempään. (Ja itse asiassa ostos tuli ihan tarpeeseen, sillä Pietarista ja Moskovasta on tosi hankala löytää tupakkaa.)
Ajoimme kymmenen minuuttia ja pysähdyimme huoltamolle, jossa oli kahvila. Siellä kuski ja bussiemäntä kävivät tauolla. Meiltä meni kuskin aikailmoitukset ihan ohi, joten vahdin tarkkaan että olemme kyydissä ajoissa.
Ja sitten alkoi paahtaminen kohti Pietaria. En tiedä nopeusrajoituksista mutta kuskimme (nuori, kalju, tatuoitu, pelottavan näköinen jotenkin hurmaava mies) paineli niin rekkojen kuin henkilöautojenkin ohi.
Bussiväki oli kovin hiljaista, joten yritin hiukan minäkin nukkua. Heräsin siihen että pää poukkoili ikkunaan. Kyseessä ei ollut pomppuinen tie, vaan kuski ohitteli renkaat oikeanpuoleisella kaistalla, jossa oli vaimennustöyssyjä. Oli toki pomppujakin, mutta tie Pietariin oli paremmassa kunnossa kuin mitä kuullut tai lukenut.
Melkein koko matka oli vain metsää tien reunoilla. Näin ikkunasta muutaman kukkaseppeleasetelman liikenneonnettomuuden uhrien muistoksi, yhdessä oli auton ovi kukkien vieressä... Suomessa kai tuollaiset asetelmat vietäisiin hyvin äkkiä pois.
Hieman ennen Pietaria tuli pari tietullia, joissa meni hetki. Kaupunkiin saapuessamme ruuhka oli melkoinen, keskustaan kesti yli puoli tuntia.
Hiukan jännitti, minne meidät jätettäisiin....
Vajaan kolmen ja puolen tunnin jälkeen olimme Vaalimaan raja-asemalla. Autot ajoivat kahdessa jonossa tarkastuskopin luokse, ja matkustajat kävivät näyttämässä viisuminsa. Suomen puolella kaikki meni nopeasti.
Sitten kuski antoi meille maahantulolomakkeet täytettäviksi. Kutsujaa pähkäillessä meni tovi, vaikka se luki viisuminsa. Skentravel. Matkatoimisto. Bussiemäntä yritti auttaa, samoin avulias venäläismies, joka nukkui suurimman osan matkasta takapenkillä. Silloin kun ei syönyt eväitään.
Venäjän puolella tullimiehet käskivät ottamaan matkatavarat mukaan tarkastukseen. Matkustajat huokaisivat kovaäänisesti, joten näin ei ilmeisesti aina käy.
Venäjän tullivirkailijat ovat jäätäviä.
- Jäätävyys nousee täällä ihan uudelle tasolle, totesi tytär.
Hengissä selvittiin silti, ilman psyykkisiä vaurioita. Rajalla meni kokonaisuudessaan vain tunti.
Vihdoinkin Venäjällä!
Jännitti aivan valtavasti kun sitten pitikin jo lähteä matkaan. Treffasimme tyttöjen kanssa Finnkinon edessä, bussit löytyivät pienen etsimisen jälkeen Autotalon kulmilta, kahvila Charlottan edestä.
Lähestyimme pikkubussia ja sieltä käveli meitä vastaan ystävällinen nainen papereita käsissään.
- Pietariin? Hän kysyi englanniksi ja minä aivan samaan aikaan samaa venäjäksi.
Olin jännittänyt kielen puhumista niin paljon, että pakkohan harjoiteltu lause oli töksäyttää ulos suusta.
Kävi ilmi ettei autoemäntämme osannut juurikaan englantia, joten hän oli oikein tyytyväinen. Ja minä yritin selvitä parhaani mukaan. Onneksi tytär osaa numerot (ja minä sanat hih, eikun siis) minua paremmin.
Matka maksoi 20 euroa tai 800 ruplaa (16, 85 €).
Auto oli noin 20-paikkainen minibussi, melkein täynnä. Meille osoitettiin rinnakkaiset paikat 2+1. Jalkatilaa oli niukasti, koska paikkamme oli renkaiden päällä ja seuraava penkki melko lähellä. Ihan mukava silti.
Autoemäntämme Natasha keräsi passit matkarekisteriä varten, ja matkaan päästiin noin klo 11.05. Kävimme vielä hakemassa matkustajan kyytiin sekä Etelä-satamasta että Katajanokalta. Siinä vaiheessa bussimme tavaratila oli jo niin täynnä, että osa laukuista piti ottaa sisätiloihin.
Loviisan jälkeen klo 12.40 pysähdyimme Disa's fish -nimisessä tehtaanmyymälässä.
- 10 minuuttia, kuulutti kuski.
Seisahdus kesti 25 minuuttia. Venäläiseen tyyliin.
Pian oltaisiin rajalla.
Myöhäinen saapuminen Pietariin mietitytti tuossa aiemmin, mutta ei hätää ainakaan näillä näkymin.
Laitoimme hostelliin meilin, jossa kerroimme tulevamme myöhemmin. Englanniksi ja varmuuden varoiksi myös venäjäksi (joten kuten).
Vastaus tuli melkein heti:
Thank you for the info
We will wait for you
BR
Hienoa!!!
P.S.
En tiedä kannattiko käyttää tuntia viestin venäjäntämiseen, ainakin paluuviestissä Luukku-meilini oli muuttanut kyrilliset kirjaimet koodiksi ;)
#1087;ривет.
я заказывала триместныи номер 10/13 июль. мы будем
"Junien aikatauluissa pitää huomioida se, että ne ovat kaikki Moskovan aikaa. Jos olet matkalla Itskurskiin ja saapumisaika on klo 4, oikeasti olet perillä klo 12."
Saapumisaika. Entäs lähtöaika? Onko nekin Moskovan aikaa?
Paljonko on Moskovan ja Pietarin aikaero?
Milloin junamme Pietarista Moskovaan lähtee oikeasti?
P.S.
Viisumit tulivat, haettiin ne naapurin kanssa.
Olisi saattanut olla helpompaa laittaa viisumihakemukset matkatoimiston kautta.
Onneksi loman alkajaisiksi oli vuosittainen telttailureissu saaristoon. Siellä jos missä viisumipaniikit unohtuivat.
Suomessa alkoi kesä vihdoin, ja me lähdemme Moskovaan. Heinäkuussa. Miksi?
No siksi.
Koska Pietarista lähtee sinne juna.
Ja Venäjälle ei sitten oteta näin paljon tavaraa mukaan ;)
Perjantaina piti hakemus olla toimistolla, maanantaina klo 10.32 tuli viesti:
Hei,
emme ole saaneet vielä teidän viisumipapereita.
T. SVS
Mitämitämitä? Maanantainahan niiden piti olla jo konsulaatissa.
Postissa torstaina sanottiin että "pitäisi olla huomenna perillä". Eipä olleet.
Valintana oli kirjattuna tai pikana. Passit. Olisi kai sitten pitänyt laittaa pikana.
Laitoin maanantaina illalla paniikissa viestiä Lappeenrantaan. Hakemus oli kuulemma tullut perille, ja viisumit pikana meillä kaksi päivää ennen lähtöä.
Ehkä.
Vatsassa oli solmu ja kädet tärisivät kun soitin Suomi-Venäjä-seuran Helsingin aluetoimistoon. Pelotti, mitä siellä sanotaan, tyssääkö matka tähän.
Ihan turhaan jännitin.
Viisumin toimitusaikatauluista neuvottiin soittamaan Lappeenrannan toimistoon, sieltä osattaisiin sanoa tarkat päivät.
Muihin kysymyksiini sain vastauksen:
- Passin numero tarkoittaa lukusarjaa muotoa AB123456, ei sitä pidempää rimssua.
- Neuvostoliitossa käynnit voi mainita, mutta ei ole pakko.
Virkailija purskahti nauruun, kun kerroin kahtena (puolikkaana) kappaleena olevasta vakuutustodistuksestani. Totesi sitten, että kelpaa kyllä teipattuna, mutta viisumia ei sitten kannata repiä...
Lappeenrannan toimistosta sanottiin, että jos laitan hakemukset tulemaan vielä samana päivänä pikana, niin viisumit on meillä kaksi päivää ennen matkaa. Ei mikään kiire siis. Huhhuh. Kirje tulee postiennakkona postitoimistoon.
Puhelun jälkeen iski uusi paniikki.
Postiennakkona? Ja kirjattuna?
Miten ihmeessä minä sen sieltä lunastan ilman henkkareita? Ajokortti on voimassa juu, mutta pahvinen repailenen ja kuva yli 20 vuoden takaa. Periaatteessa riittävä, mutta ei kelvannut Sokoksen myyjätädille muutama vuosi sitten kun kortteja vielä höylättiin.
- Mama, älä tärise, ota ihan chillisti, sanoi tytär, joka oli tullut tuomaan passiaan ja allekirjoittamaan viisumihakemuksen.
Soitto uudestaan Lappeenrantaan ja ihana virkailija keksi ratkaisun: kirje lähetetään jonkun tutun nimellä, joka voi sen sitten lunastaa!
Naapuri pääsi töistä neljältä, soitin minuutin yli ja varmistin, että hän on kirjeen tullessa kaupungissa. On. Hakemus lähti eteenpäin puoli viisi. (Kirjattuna mutta ei pikana. Ei voi olla molempia. Pitäisi olla seuraavana päivänä perillä, sanottiin postista.)
Voiko nyt jo huokaista helpotuksesta?
Kertaviisumin saaminen kestää yhdeksän arkipäivää, pikaviisumin kuusi. Siis ARKIpäivää. Tietenkin.
Kaksitoista arkipäivää ennen lähtöä iski aivan totaalinen viisumipaniikki. Tajusin, että hakemukset pitää seuraavana päivänä laittaa eteenpäin.
Ja sitten luulin hukanneeni vakuutustodistukseni. Kirjekuori löytyi, katsoin sen sisään, se oli tyhjä. Siispä revin sen kahtia.
Hetken päästä katsoin kuoreen uudestaan ja siellähän se oli. Vakuutustodistus. Kahtena kappaleena. Kahtena puolikkaana kappaleena! Eieieieiei!
Etanapostissa en ehdi saada enää uutta, kelpaakohan meilitse lähetetty? Vai voisiko todistuksen teipata? Pitää soittaa Suomi-Venäjä-seuran toimistoon ja selvittää. Huomenna.
Ja seuraava panicpanicpanic. Olin varannut matkan Tallinnaan mietittämättä yhtään, että meidän ainoat henkilötodistuksemme, passit on viisumitoimistossa. Onhan minulla voimassaoleva ajokortti, mutta se on vaaleanpunainen ja pahvinen ja repaleinen, ei ole kelvannut edes Sokoksen myyjä-tädille.
Toki Tallinnaan voi lähteä ilman henkkareita, kunhan ei hukkaa lippuja.
Tytär lähetti kissakuvan. Rauhoitu, Mama.
